Podcast


Tervetuloa kahvipöydän ääreen, jossa ajatukset lentää ja sana on vapaa.

Tämä on podcast, jossa käydään rennolla, mutta rohkealla otteella kristillisten aiheiden kimppuun.

Me pyritään vilpittömällä mielellä löytämään Jumalan sanasta vastauksia, rohkaisua sekä lohdutusta avoimesti ja aidosti keskustelevalla tyylillä

Ihan tavallisina kristittyinä me halutaan kasvaa yhdessä kuulijoiden kanssa kohti syvempää Jumalan tuntemista.

Huom! Klikkaamalla jaksoa sinut ohjataan soundcloud -sivustolle kuuntelemaan ohjelmia. Jos homma ei toimi niin kokeile kuunnella Google Podcast (klikkaa tästä)-sivuston kautta!


Siskokset Laura Korpela ja Tanja Kuismin kertovat elämästään nuoruudestaan saakka tähän päivään, kuinka ovat löytäneet Jumalan yhteyteen ja Jumalan syvempään tuntemiseen.

Kurikan helluntaiseurakunnan pastorin Markus Keväänrannan henkilökuva. Milloin ja millaisten vaiheiden kautta Markus tuli uskoon? Kuinka Markus johdattui seurakunnan pastoriksi?Keskustelemme myös yleisesti seurakuntien hengellisestä tilasta.

One Way Mission toiminnanjohtajan Teppo Lehtomäen elämäntarina. Keskustelemme siitä, kuinka Teppo tuli uskoon ja kuinka hän johdattui hengelliseen työhön pastoriksi useammalle paikkakunnalle. Miten Teposta tuli One Way Mission toiminnanjohtaja? Haastattelun loppupuolella keskustelemme yleisesti Suomen hengellisen kentän positiivisista ja huolestuttavista näkymistä.

Riitta ja Kari Mäkinen kertovat, kuinka he tulivat tuntemaan Jumalan. 
Keskustelemme myös seurakunnasta ja eksyttävistä opeista.
Juontaa Joni Matilainen

Aiheesta keskustelemassa Joni Matilainen, Kai Snickars, Martti Mäki ja Janne Aro-Koivisto. Mitkä ovat liberaalikristillisyyden ongelmia? Onko liberaalikristillisyydestä todellista varaa tämän päivän seurakunnille? Koskeeko "liberaalivaara" erityisesti tiettyjä ikäryhmiä? Mistä liberaaliajattelu johtuu? Mitä seurakunnissa voitaisiin tehdä, että liberaalikristillisyys ei saisi enempää jalansijaa seurakunnissa? Ketkä ovat vastuussa? Miten liberaalikristtillisyyden voi kitkeä juurineen irti seurakunnasta, jossa se on päässyt vaikuttamaan voimakkaasti?

Tässä jaksossa mukana pastori Joni Matilainen, Anita Mäki ja Ruut Hölsö. Avointa ja rehellistä puhetta elämästä uskovana kristittynä sekä elämästä seurakunnan keskellä. Mitä uskoontulossa tapahtui? Minkälaisen muutoksen uskoontulo toi tullessaan? Minkälaisia kokemuksia seurakunnasta ja sen toiminnasta vuosikymmenten varrella?

Etelä-Pohjanmaalta olevat Mauno Kamila  ja Kai Snickars kertovat, kuinka he tulivat uskoon ja kohtasivat Jumalan. Juontaa Joni Matilainen. Ajasta 47:40 eteenpäin keskustelemme Suomen hengellisestä tilasta ja paikallisseurakunnan merkityksestä.

Mitä Raamattu puhuu herätyksestä? Kehottaako Raamattu kristittyjä odottamaan herätystä? Mitä herääminen ja herätys tarkoittaa Raamatun kontekstissa? Mukana Joni Matilainen, Martti Mäki ja Janne Aro-Koivisto

Mitä on hengellinen uneliaisuus? Miten sen tunnistaa ja miltä se näyttää käytännössä? Mukana Joni Matilainen, Alf Lundberg ja Janne Aro-Koivisto

Minkälainen hengellisyys on ylimenevää ja haitallista? Miten tunnistaa haitalliset äärikarismaattiset liikkeet ja opit? Millä lailla voimme pysyä turvallisella tiellä seuratessamme Kristusta?

Minkälainen hengellisyys on ylimenevää ja haitallista? Miten tunnistaa haitalliset äärikarismaattiset liikkeet ja opit? Millä lailla voimme pysyä turvallisella tiellä seuratessamme Kristusta?

Mitä ekumenia tarkoittaa ja mitä ovat ekumenian tavoitteet? Onko ekumenia hyvä, paha vai neutraali asia? Keskustelemme myös joistakin opeista, jotka vääristävät evankeliumin ja ovat sen tähden kristittyjen yhteyden esteenä.

Tässä jaksossa kuulemme Alfin elämäntarinan, jossa hän kertoo mm. kokemuksistaan itämaisista henkisyysharjoitteista ja siitä kuinka hän kohtasi elävän Jumalan. Ajasta 40:20 eteenpäin keskustelemme aiheesta "levottomat ja ahdistavat ajat" Kuinka omistaa rauha, lepo ja turva vaikeina ja haastavina aikoina?

Tässä jaksossa (osa 2/2) keskustelemme yleisellä tasolla eksytyksistä. Kuinka ajankohtainen eksytys on aiheena tämän päivän seurakunnissa? Voiko kuka tahansa joutua eksytyksen vietäväksi? Pitäisikö seurakunnissa opettaa ja tiedottaa enemmän erilaisista harhaopeista ja ilmiöistä? Ohessa linkki kristitynvaellus blogiin, jossa käsitellään eksytykseen liittyviä aiheita:
kristitynvaellus.webnode.fi

Tässä jaksossa (osa 1/2) keskustelemme yleisellä tasolla eksytyksistä. Kuinka ajankohtainen eksytys on aiheena tämän päivän seurakunnissa? Voiko kuka tahansa joutua eksytyksen vietäväksi? Pitäisikö seurakunnissa opettaa ja tiedottaa enemmän erilaisista harhaopeista ja ilmiöistä? Ohessa linkki kristitynvaellus blogiin, jossa käsitellään eksytykseen liittyviä aiheita:
kristitynvaellus.webnode.fi

Doreen Virtuen YouTube-kanava: www.youtube.com/user/4AngelTherapy
Tässä jaksossa keskustelemme uushenkisyydestä, okkultiikasta, vainajahengistä, enkeliuskosta ja ynnä muusta aiheeseen liittyvästä. Janne kertoo omista kokemuksistaan ennustelun ja tarot korttien parissa. Keskustelemme siitä onko uushenkisyydestä löydettävissä hyvä ja paha puoli?  Löytyykö uushenkisyydestä valkeus ja pimeys? Mikä on Raamatun linja liittyen kaikkeen tähän?

Mitä Raamattu puhuu kristittynä kasvamisesta? Mitkä asiat Raamatun mukaan tulisi laittaa kuntoon, jotta voimme ylipäänsä kasvaa kristittyinä? Käymme läpi omia kokemuksia asioista, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisella tai positiivisella tavalla meidän henkilökohtaiseen kasvamiseen kristittynä.

Moni kristitty on kokenut tavalla tai toisella syviä pettymyksiä seurakunnan keskellä tai on pettynyt hengellisyyteen; siihen millaista hengellisyys on ollut käytännössä. Kerromme omista pettymyksistä elämän varrella. Pohdimme millainen on Jumalan sanan mukainen seurakuntajärjestys, jollaisessa jokaisen kristityn on hyvä olla osallisena ja turvallista kasvaa kristittynä.

"Kun usko hiipuu" -sarjan toisessa osassa keskustelemme aidosti uskoontulleista, jotka jossain vaiheessa elämäänsä luopuvat uskosta. Mitä syitä Jeesus antaa sille, että vahvasti uskossa olleiden usko pääsee hiipumaan ja tukehtumaan? Miltä voisi näyttää sellaiset uskovat, jotka vaeltaessaan tukehtuvat eivätkä tuota kypsää hedelmää?

Keskustelemme Jeesuksen kertoman kylväjävertauksen perusteella kahdenlaisesta ihmisryhmästä joiden usko hiipuu. Pohdimme miksi ensimmäisen ryhmän kohdalla usko ei pääse alkamaan ollenkaan ja miksi toisessa ryhmässä olevat kestävät uskossaan vain hetken aikaa kunnes jo pian luopuvat uskosta?

Keskustelemme kristityn elämästä ja arjesta Raamatun valossa miettien mm. seuraavia kysymyksiä Mitä uskovan pitää Raamatun mukaan noudattaa ja suorittaa? Mitä elämässä muuttuu, kun tulee uskoon? Millaiseksi elämä muuttuu? Millaista on olla seurakunnassa?

Mitä Jumalan kutsu tarkoittaa? Miten Jumala kutsuu? Miten Jumalan kutsu ilmenee ihmisen elämässä? Jumalan kutsun hylkääminen?

Tervetuloa Tie Totuus ja Elämä -podcastin pariin!

Podcastin ensimmäisessä jaksossa aiheena uskoontuleminen. Mitä se on? Kuinka tullaan uskoon? Mitä Raamattu kertoo uskoontulemisesta? Yleisen pohdinnan lisäksi saamme kuulla, kuinka nuori mies tuli vakuuttuneeksi Jumalan todellisuudesta tutkittuaan mm. okkultismia sekä perehdyttyään syvemmin nykytieteen maailmaan. Toinen henkilö kertoo, kuinka hän sai kokea vapauden syvästä ja vaikeasta päihderiippuvuudesta.